Lumilosta luukulta, luukullasta kumea, kumeasta merenpimee, pimeydestä ystävä.

Aurinko, luomaan valossa leikkijöitä luomaan lunta luomaan ajatuksia sanoiksi olet siinä.

Kuusimielinen, pihkaantuva.


(Tämän aforismin olen julkaissut ensi kerran nanonen-blogissa 23.12.2012)

Liitto: kaksi samalla tavalla rikki, kuin jonkun viisaan rikkomina.

(aforismini julkaistu Tiheiden ajatusten kirjassa, 2011, toim. Sami Feiring, netissä Suomen aforismiyhdistyksen sivuilla jo aiemmin)

Lumihiutale on kartta, leikki, mielikuvituksen pienimmän pöydän pitsiliina.

Aforismien vihaaja on itse itsensä kiteytys.


(Julkaistu aiemmin Aamulehdessä 29.6.2014 muodossa: Hän inhoaa aforismeja. Hän on itse itsensä kiteytys.)

Tää ois niinku kesken. Niin tääki ois. Sellaista on aikuisuus.


(Puhe- ja lastenleikkikielisempi, Twitterissä 10.11.2014 julkaistu variantti. Alkuperäinen aforismini löytyy mm. Tiheiden ajatusten kirjasta (2011) muodossa: Tämä on kesken. Niin tämäkin. Sellaista on aikuisuus.)

Hämähäkin sylissä maailman pimeä, valoksi keritty verkko.

Katseessaan marraskuu tihentää pimeyden lämpöä.

Kestävä lupaus kasvaa hiljaisen tulen muistina.

Yhteiskunnan kylmentämien käsien silitysharha.

Odottajan silmäripsissä sekunnit kumahtelevat.

Se tie kuljettava, jonka mutkissa ylimääräistä iloa.

Tuo monivärinen katse. Keneltä se heijastui, keneltä vei hetkeksi huolet?

Hän kuori nopeasti sipulin ja selitti itkunsa tieteellisesti.

Löytää jäätä, jonka pinnan rikkoo ajatusten piruetti.

Tunneissa pesivät minuuttien mustavalkoiset linnut.

Tulla niin raskaasta todellisuudesta, että tässä maailmassa kaikki keveää.

Huuto ja hiljaisuus eivät kontrastejaan mieti.

Odota, ole toisinaan silmää iskevä Minerva. Pöllö on ollut paljon poissa, ikävöin sen tapaa ajatella luopumalla, lentämällä pimeässä.

Kiire on sydämeni mekaaninen narritar.

Näsäviisaus on viisauden porteista pienin, koiranluukku.

(Tämä oli alunperin facebook-keskustelussa Timo Salon kanssa 20.11.2013)

Runous siirtää rikkinäisiä vuoria.

Luo, loistele. Suo, soittele.


(Tämä on ensi kerran julkaistu Facebookissa, mutta en ole merkinnyt muistiin tarkkaa ajankohtaa. Sieltä jostain uumenista se kyllä löytyisi. Vuodelta 2012 tai 2013, luulisin.)

die mieteLaus, die mieteLäuse

(kirjoitettu Facebookissa omalla sivullani aforismikeskustelun kommentteihin 27.11.2013)

Onko pikkukiviä siirtävä tuuli toivoton vai toiveikas?

Metsä oli aluksi melankolinen, mutta sitten puut virkistyivät minusta.

Sisarukset yö, yö ja yö. Kirjoittajan suku.

Syyllisyys on aikaan maatumista.

Aurinko lauloi silmänurkkaan valon, varjo siihen haukan siluetin.

Aforismi, tuo apinankasvoinen orkidea.

Luulen kuvaavani kuuta, kuvaan omaa heijastustani ikkunassa.

Positiivisuushaaste

Helvetin herttaista, voisi sanoa. Positiivisuushaaste vertautuu absurdiudessaan Godot’n odottamiseen. Kuin oikeuteen haastaisit, haasta positiivisuuteen, niin se kumoaa oitis itsensä tai pakenee tavoittamattomiin. Pakkopositiivisuuskokeisiin joutuminen tekee ilosta sairauden. En tiedä, selviäisikö häkissä kasvatettu positiivisuus hengissä maailmassa, jossa ilon villieläimet lentelevät ja josta ne hyvinä päivinä saapuvat pieneksi tuokioksi värisyttämään siipiään viereemme.



(Kontribuutioni Facebookissa leviävään "positiivisuushaasteeseen" 6.6.2014)

Lause, syvyys, tanssiminen, piste

kun lauseessa ei ole tilaa uudelle sanalle, sen voi laittaa entisten päälle /
kun lauseessa ei ole tilaa uudelle sanalle, sen voi laittaa entisten hevonen /
kun lauseessa ei ole tilaa uudelle pilkulle, sen voi laittaa entisten hevonen /
kun vedessä ei ole tilaa uudelle pilkulle, sen voi laittaa entisten hevonen /
jos vedessä ei ole suolaa uudelle pilkulle, sen voi laittaa merien hevonen /
jos vedessä valaisee suolaa uudelle pilkulle, sen saa tanssia merien hevonen /
jos vedessä valaisee suolaa syvyyksiin pilkulle, sen saa tanssia merien hevonen /
jos vedessä valaisee suolaa syvyyksiin pilkulle, pisteen saa tanssia merien hevonen




(Voisin alkaa taltioida tänne Varjoosataa-blogiin satunnaisissa yhteyksissä syntyneitä välähdyksiä sun muita kuriositeetteja. Yllä oleva runo syntyi hetken mielijohteesta viidessä minuutissa Facebookissa 15.3.2014, kommenttina Jorma Vakkurin statuspäivitykseen "kun seinällä ei ole tilaa uudelle kuvalle, sen voi laittaa entisen päälle".)