Syyllisyys on aikaan maatumista.

Aurinko lauloi silmänurkkaan valon, varjo siihen haukan siluetin.

Aforismi, tuo apinankasvoinen orkidea.

Luulen kuvaavani kuuta, kuvaan omaa heijastustani ikkunassa.

Positiivisuushaaste

Helvetin herttaista, voisi sanoa. Positiivisuushaaste vertautuu absurdiudessaan Godot’n odottamiseen. Kuin oikeuteen haastaisit, haasta positiivisuuteen, niin se kumoaa oitis itsensä tai pakenee tavoittamattomiin. Pakkopositiivisuuskokeisiin joutuminen tekee ilosta sairauden. En tiedä, selviäisikö häkissä kasvatettu positiivisuus hengissä maailmassa, jossa ilon villieläimet lentelevät ja josta ne hyvinä päivinä saapuvat pieneksi tuokioksi värisyttämään siipiään viereemme.



(Kontribuutioni Facebookissa leviävään "positiivisuushaasteeseen" 6.6.2014)

Lause, syvyys, tanssiminen, piste

kun lauseessa ei ole tilaa uudelle sanalle, sen voi laittaa entisten päälle /
kun lauseessa ei ole tilaa uudelle sanalle, sen voi laittaa entisten hevonen /
kun lauseessa ei ole tilaa uudelle pilkulle, sen voi laittaa entisten hevonen /
kun vedessä ei ole tilaa uudelle pilkulle, sen voi laittaa entisten hevonen /
jos vedessä ei ole suolaa uudelle pilkulle, sen voi laittaa merien hevonen /
jos vedessä valaisee suolaa uudelle pilkulle, sen saa tanssia merien hevonen /
jos vedessä valaisee suolaa syvyyksiin pilkulle, sen saa tanssia merien hevonen /
jos vedessä valaisee suolaa syvyyksiin pilkulle, pisteen saa tanssia merien hevonen




(Voisin alkaa taltioida tänne Varjoosataa-blogiin satunnaisissa yhteyksissä syntyneitä välähdyksiä sun muita kuriositeetteja. Yllä oleva runo syntyi hetken mielijohteesta viidessä minuutissa Facebookissa 15.3.2014, kommenttina Jorma Vakkurin statuspäivitykseen "kun seinällä ei ole tilaa uudelle kuvalle, sen voi laittaa entisen päälle".)

Tuntosarvet? Siivet? Naisen anatomiaa?

Muutama sana kirjankansista: lokakuussa 2012 ilmestyneen Ystävätär K:n kannen yleisilmeen on tehnyt Marko Niemi. Musta piirros on minun tekemäni. Viherkeltainen taustakuvio on pelkkää etukantta katsoessa epäsymmetrinen ja näin rikkoo mustan kuvion melankolista staattisuutta. Mutta kun kannen avaa niin, että näkee sekä etu- että takakannen samanaikaisesti, huomaa, että myös viherkeltainen kuvio toistaa itsensä symmetrisesti, luoden roschachmaisesti varioituvia mielikuvia.

Kannesta voi tehdä useita vaihtoehtoisia tai yhtaikaisiksi kiertyviä tulkintoja. Merkityskerrostumia rakastavana ihmisenä olen ottanut tämän huomioon kuviota piirtäessäni. Yhtä oikeaa tulkintatapaa ei ole. Kansi on liitettävissä kirjan teemoihin monin eri tavoin. Tuntosarvet, siivet, naisen anatominen kuvio (esim. munasarjat), sydämen puolikkaat - siinä muutamia lukijoiden tulkintoja mustasta piirroksesta. Unohtamatta tietenkään ilmeisintä kuva-aihetta eli kasvia, köynnöstä, jossa siinäkin, kuten kirjassa, elämän ja kuoleman ainekset ovat samanaikaisesti läsnä, samoin kuin maan ja ihmisen kohtaamisessa/kosketuksessa.