Parnassossa 6/2011 julkaistiin kuusitoista aforismiani. Samat aforismit oli vain hieman aiemmin samana vuonna julkaistu antologiassa Tiheiden ajatusten kirja - Uuden aforismin parhaat (toim. Sami Feiring). Syy saman setin käyttöön kahdessa paikassa oli hienoinen kiire. Parnassosta soitettiin: "Haluaisimme aforismejasi seuraavaan lehteen". Minä: "Ok, milloin tarvitsisitte ne?". Parnasson toimittaja: "Tänään". Kysyin, käyvätkö antologia-aforismit, ja ne kävivät. Joskus aforistinkin pitää olla nopea...
Kysymysmerkkien kauniita vauvankalloja
Kysymysmerkkien kauniita vauvankalloja minä silitän kynäni kärjellä.
Voinko puhua juurista, jos kohde ei suostu enää olemaan puu?
Hyvä ajatus kiusaa ajattelijaansa viipyilemällä.
Toiset huitovat käsillään vastauksen kaikkeen, toiset kysyvät, muuttuvat.
Tyhjyyttään ammottaa jokainen hetki, eheytymättömällä elämäntanssilla täytettävä.
Kiltin kukan on opeteltava komentamaan koko niittyä.
Tämä on kesken. Niin tämäkin. Sellaista on aikuisuus.
Liitto: kaksi samalla tavalla rikki, kuin jonkun viisaan rikkomina.
Häiriötekijä tekee sivuhomminaan kauneuttakin.
Siipirikon virittäminen vaatii hetken.
Kilpaillaan siitä, kuka sirottelee oman tuhkansa reippaimmin.
Vangitun eläimen silmässä ihmiskasvoista surua.
Oletko talvi vai tyhjä asiakirja?
Aurinko loputtomasti jahtaa varjoaan.
Nämä ajat menevät rikki mennessä.
Lopuksi et enää auo suutasi ja yritä kujertaa, vaan sanot. Ja muutut mullaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti