Parnasso julkaisi aukeaman verran runoani numerossa 7/2009. Runon osia päätyi myös Ystävätär K -kokoelmaan, mutta kirjan kokonaisuuteen sovitettuna hieman hiotumpana, eri muunnelmina ja/tai eri järjestyksessä. Tätä Parnassossa ollutta runoa tuli kyllä esitettyä useissakin paikoissa parin vuoden aikana. Aloitus "Näissä huomattavissa olosuhteissa. Näissä suurissa kierrosluvuissa." on vieläkin iskostuneena runoesitykselliseen lihasmuistiini.
Tähän blogialustalle kirjoittaessani en saa runoon aivan kaikkia niitä muotoiluja ja asetteluja, joita käytin Parnassossa, mutta suurinpiirtein näin:
Kaunis juhlapäivä
Näissä huomattavissa olosuhteissa.
Näissä suurissa kierrosluvuissa.
Me kumarramme ja me aplodeeraamme
äärettömänä, poikkeustilana, suruna, elokuuna
rikkinäinen päivä, rigor mortis, sanot
kaikki on kauheaa, sanon
on turha kuvitella mitään, sanot
miten kauniisti raha vaeltaa, sanon
miten nopeasti raha valuu silmänurkistasi, sanot
puhumme toistemme ohi kauppakeskuksina, sanon
en ole enää tässä, sanot
pitääkö juhlakuvassa olla vaiti ja liikkumatta, sanon
olen erilainen kuin haluaisit ja nyt voit vihata, sanot
miten voisimmekaan
olla toisin, katsomatta pörssikurssien kiihkeitä revontulia,
triljoonia kavalia noitia keuhkoissa ja yskä, arpeutuminen,
yskä. Tekniikka on keksitty.
Kaukaisilta tulevaisuuksilta valuu matalista matalin sävel,
murtaa otsan. Etsin
pieniä liikeratoja, aika on unohtamalla tehty.
Koeta kestää, se ei mene koskaan ohi.
Tunne tässä kohtaa, onko se niin yksinkertaista, sinutko
tekisi mieli kuiskia, öitteni ohutta lankaa,
kuin keskitysleirin savupiipuista leijaileva tuhka yrittäisi kertoa,
miten silmiisi iltapäivän kuu pimenee.
Paperilyhdyt loittonevat hitaasti toisistaan,
onko täällä kohta enää muita pimeässä?
Keijuko, olen
perhosnegaatio
hidas valotusaika, jotkut vain mittaavat tätä välähdystä eri tahdissa,
metriä, kilometriä, mailia, kierrosta, laulua, minuuttia, tuntia, sekuntia.
Viimeiset tienylittäjät kylmenevät tuolla, katso,
miten ne eivät löytäneet paikkaansa.
Yksi allejäänyt nytkähtää vielä,
pumpataan lyijyä, mitataan kiihtyvyys, kuunnellaan
miten hiljaa sydän hyrisee hiipuessaan.
Ystävätär kuolema saapuu työkalupakkeineen,
terineen, lauluineen, leikkureineen.
Tätä naista tarvitaan kaikilla aloilla,
hänen haalarinsa ja hanskansa ovat värikkäät.
Pieni tyttö ajaa tavallisella mustalla polkupyörällä,
kauppakeskusten välissä joku synnyttää,
joku virittää piikkilankaa,
romanialainen isoäiti on polvillaan
ja se muistaa tanssilattian olleen postimerkin kokoinen
tai valkokankaan, tai valtion, tai globaalin talouden.
Sen kyyneleissä on metallinsirpaleita ja syksyistä aseöljyä.
Aurinko ärjyy tuskallista loppukesää,
pian kai senkin on koneistuttava, pukeuduttava tilastojakkuun,
kiivettävä juhlapuheiden uumia pitkin vaatimaan lisää
kohmeisia nuorten naisten sormiluita,
ajatuksia, markkinoiden morsiamia, joiden silmistä
ohikiitävät linnunvarjot tungeksivat sisään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti